Tämän päivän huippuristeilijät

 

Risteilyaluksien tarkoituksena on pääasiassa toimia virkistyskäytössä. Risteilijät eivät toimi reittiliikenteen tavoin, vaan risteilylipulla saa nauttia nykyaikaisen viihdekeskuksen tarjonnasta siten, että matkustaja palaa takaisin lähtöpaikkaansa. Nykyristeilijöiden tarjonta on tasokasta ja matkustajille on tarjolla monenlaisia mahdollisuuksia viihtymiseen ja erilaisten aktiviteettien harrastamiseen.

M/S Harmony of the Seas sai kokea vesille laskun maaliskuussa 2016 Länsi-Ranskassa. Se edustaa tämänpäivän moderneimpia loistoristeilijöitä. Samalla se kantaa myös suurimman risteilyaluksen titteliä maailmassa. Risteilijä on pituudeltaan yli 360 metriä, sen leveys on lähes 66 metriä ja aluksessa on korkeutta 72 metrin verran. Alukseen mahtuu lähes 7000 laivamatkustajaa, jotka pääsevät nauttimaan esimerkiksi yli 20:stä ravintolasta, lukuisista uima-altaista sekä keskuspuistosta kasveineen. Ei ihme, että alusta on luonnehdittu tämän päivän Titaniciksi.

Aluksen neitsytmatka suuntautui toukokuussa 2016 Southamptonin kautta Barcelonan satamaan. Kesäaikaan Harmony risteilee Välimeren maisemissa ja talvisin sen voidaan nähdä lipuvan Karibialla.

M/S Harmonyn vanhempia sisaraluksia ovat olleet suositut M/S Oasis of the Seas sekä M/S Allure of the Seas. Jälkimmäinen valmistui Suomessa vuonna 2009 Turun telakalla. M/S Harmony of the Sealla ja M/S Allure of the Sealla on molemmilla saman verran pituutta, mutta Harmony painaa vanhempaa sisartaan enemmän. Myös Harmonyssa on käytetty suomalaisvalmisteisia moottoreita sekä potkureita.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *