Paras vaatetus purjehtimiseen

Purjehdu,s eli purjehtiminen, tarkoittaa purjealuksella liikkumista tuulen voimalla. Purjealuksen alustana voi toimia veden lisäksi myös lumi, jää, hiekka tai asfaltti. Muita purjehtimiseen käytettyjä aluksia purjelaivan ja -veneen lisäksi ovat muun muassa purjelauta ja leijalauta. Purjeveneen liikkuminen perustuu veneen purjeiden lentokoneen siipeä muistuttavaan muotoon. Käytännössä tuulen tuottama ilmavirta kulkee pitkin purjeen pintaa, aiheuttaen painetta purjeen molemmille puolille. Tämä yhdessä veneen kölin kanssa muodostaa voiman, joka vie venettä eteenpäin. Purjevenettä on helpointa ohjata myötätuulessa, tosin purjehtiminen on mahdollista myös osittain vastatuuleen.

Tänä päivänä suurin osa purjehduksesta edustaa virkistäytymistä, vapaa-ajan harrastusta ja urheilua. Täällä koti-Suomessa, erityisesti rannikkoseuduilla on purjehdittu lähes aina, ja ennen moottoreiden yleistymistä se oli soutamisen ohessa ainoa keino liikkua vesillä. Aluksi erityisesti vaurastuneet kaupunkilaiset alkoivat harrastaa vapaa-ajan purjehdusta Ruotsista saadun mallin mukaisesti. Melko pian Suomeen perustettiin myös ensimmäisiä purjehdusseuroja edistämään erityisesti kilpapurjehdusta ja merimiestaitoja. Tällä järjestäytyneellä seuratoiminnalla on ollut muun muassa varsin merkittävä osa Suomen lippumme syntyhistoriassa!

Jos haaveilet purjehduksen aloittamisesta, tai olet jo suunnittelemassa ensimmäistä purjehduskertaa, huomioon kannattaa ottaa oikeanlaisen purjehdusvarustuksen lisäksi tietysti oikeanlainen vaatetus. Purjehdukseen tarvittava vaatetus poikkeaa hieman perinteisestä leppoisasta veneilystä ja jahdilla seilailusta, sillä tässä aktiviteetissa tulet kastumaan!

Kuumalla säällä

Kuumalla ja aurinkoisella säällä vaatetukseen ei onneksi tarvitsee panostaa liikoja. Jos tuuli ei ole kova, perinteinen t-paita ja shortsit riittävät (aurinkorasvaa unohtamatta). Aina kannattaa pitää kuitenkin mielessä, että purjehtimisessa kastuu lähes varmasti, joten kevyt tuulenpitävä takki voi olla lämpimälläkin säällä viisas valinta. Oli kyseessä rannikko, aava meri, tai järvi, kaikkein tärkein varuste purjehtijalle kuin purjehtijalle ovat ehdottomasti pelastusliivit. Lisäksi neopreenistä tehdyt kengät tuovat mukavan lisän purjehtimiseen, sillä ne antavat jalalle pitoa, pitävät jalat kuivina, ja niillä on keveytensä takia myös helpompi uida.

Monet purjehtimiseen erikoistuneet liikkeet myyvät neopreenikenkien lisäksi juuri purjehtimiseen suunniteltuja ja valmistettuja varusteita. Lisäksi monilla design-suunnittelijoille on rentoja, mutta tyylikkäitä vaatelinjoja, jotka sopivat erinomaisesti purjehdukseen ja muuhun vesiurheiluun. Jos kiire iskee, myös netistä löytyy laaja valikoima huippumerkkien kuten Lacosten ja Tommy Hilfigerin valikoimaa aikuisille, sekä tietysti laadukkaan Ralph Lauren -merkin lastenvaatteet, jotka sopivat purjehtimiseen säällä kuin säällä.

Kylmällä säällä

Kylmällä, ja erityisesti tuulisella säällä, kaikkein varmin tapa pysyä lämpimänä on märkäpuvun käyttäminen, sillä saatat nimittäin päätyä veden varaan useammin kuin kerran. Märkäpuvun ideana on pitää sinut kokonaisuudessaan kuivana. Ne toimivat käytännössä vangitsemalla ohuen kerroksen vettä ihon ja neopreenin välille. Iho alkaa lämmittää vettä, jolloin myös märkäpuku pysyy lämpimänä.

Panosta siis kunnolliseen märkäpukuun, vaikka se maksaakin hieman enemmän, erityisesti jos aikeissasi on jatkaa purjehduksen harrastamista. Mikään vaate, oli se sitten veden- ja tuulenpitävä, ei tule pysymään kuivana pitkään, ja kastuu viimeistään siinä vaiheessa, kun joudut veden varaan. Aurinkolasit kannattaa tuoda myös aina mukanaan, sillä kylmälläkin säällä veden pinta heijastaa auringonvaloa tuplasti.

Märkäpuvun lisäksi erityisesti pää ja kädet on myös suojattava hyvin, sillä näiden kautta suurin osa kehon lämmöstä haihtuu. Mikään ei pilaa purjehduskokemusta enemmän, kuin kylmyyden aiheuttama hallitsematon kehon tärinä! Vaikka tärkeintä on pukeutua kerroksittain ja lämpimästi, tänä päivänä purjehdukseen suunnitellut varusteet ja vaatteet ovat varsin tyylikkäitä. Ja mikä parasta, niitä voi hyödyntää myös muussakin vesiurheilussa.