Ihmisillä on kautta historian ollut halu päästä paremmille maille, jossa on riittävästi ravintoa ja muita elämisen mahdollisuuksia. Usein näihin paikkoihin pääsy on vaatinut vesistöjen ylittämistä, joten on alettu rakentaa erilaisia vedessä kulkevia aluskyhäelmiä. Mahdollisesti jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten ihmisiä on siirtynyt Afrikasta eri puolille maailmaa, kuten Intiaan ja Australiaan. Siirtyminen on ollut mahdollista sen vuoksi, että sen aikainen merenpinta on ollut alempana kuin nykyään.
Pronssikaudella on jo osattu rakentaa laidoitettuja veneitä, jotka on sidottu punoksilla. Tämän tyyppisiä alkeellisia aluksia on käytetty muun muassa Afrikassa, Intiassa ja Fidzisaarilla. Laudat tai tukit on sidottu toisiinsa joko oksilla, papyryskaisloilla tai bambuvarsilla. Tiibetissä on käytetty jokien ylitykseen eräänlaisia kellukkeita, jotka on tehty eläinten nahasta. Amerikkalaiset 
tuohiveneet on taas tehty siten, että nahkaa tai tuohta on kiristetty puurungon ympärille. Yhtenä yleisenä maailmanlaajuisena tapana on ollut kovertaa yhtenäiseen puuhun ruuhi. Tämä onkin ollut yleinen ja laajalle levinnyt vedessa kulkevan aluksen muoto.
Ruuheksi kutsutaan yhdestä puusta koverrettua venettä tai kanoottia. Sen muoto näyttää palkomaiselta. Suomessa yhdenlaisena ruuhimallina on ollut myös tasapohjainen ja alkukantainen lautavene, jollaisia on vieläkin käytössä esimerkiksi silakanpyynnissä. Tällaisia silakkaruuhia on käytetty rysien nostamiseen, laskuun sekä silakan kuljettamiseen. Samantyyppisiä veneitä on hyödynnetty myös eläinten, heinän ja muiden tavaroiden kuljetuksessa saarien välillä. Huolimatta siitä, että ruuhi on alkeellinen venetyyppi, niin monissa paikoissa maailmaa tätä suositaan edelleen vesistöissä kulkemiseen.
Ruuhi-veneitä on käytetty jo kivikauden aikoina. Vanhimpien löytyneiden ruuhien ja melojen iäksi on arveltu noin kymmentätuhatta vuotta. Niitä on saatettu käyttää aikaisemminkin, mutta puu lahoaa, eikä näitä vanhempia ole löydetty. Lisäksi jääkaudella merenpinta on ollut paljon matalamm
alla kuin nykyään. Näin ollen entisen rantaviivan tuntumassa olleet ruuhet saattavat olla nykyisin kohonneen meren pohjassa.
Usein ruuhi valmistettiin haavasta, jota oli helposti saatavilla ainakin Euroopan pohjoisosissa. Haavan runko koverrettiin erilaisilla kirveillä ja taltoilla. Joskus käytettiin myös pystyssä kasvavaa haapaa ruuhen kovertamiseen. Kun puu oli koverrettu, niin se kaadettiin vasta sitten. Ruuhi ei ollut avomerikelpoinen alus, sillä sen laidat olivat liian matalalla. Vesi tuli helposti laidan yli pienessäkin aallokossa. Tämän vuoksi ruuhella oli syytä liikkua lähellä rantaa. Tosin ruuhi ei kyllä uponnutkaan, vaikka se olisi täyttynyt vedestä.
Kivikauden loppupuolella alkoivat nahkapohjaiset veneet yleistyä, vaikka ruuhet olivat edelleen käytössä varsinkin sisävesistöissä. Esimerkiksi viikingit suosivat ruuhen tapaisia veneitä liikkuessaan Venäjän jokiolosuhteissa. Ruuhet olivat verraten pieniä ja kevyitä ja tarvittaessa ruuhen pystyi kantamaan.
Rautakaudella siirryttiin puuveneisiin, jotka kulkivat joko purjeiden tai soutajien avulla. Tällaisia veneitä suosittiin tuhansia vuosia, kunnes 1800-luvun aikana yleistyi höyrykonemoottorit ja laivojen rungot alettiin valmistamaan teräksestä.